Oletko ajatellut ? Minä en.

Viime viikolla piti ajatella. Se on erityisen tärkeää kun valmistautuu johonkin. Ajattelusta ei kuitenkaan tullut yhtään mitään. Kolme päivää yritin ajatella siinä onnistumatta.

Sitä ryhtyy miettimään, miksei ajatus kulje. On puhelinta ja telkkaria ja kokoajan pitäisi olla tekemässä jotain, ettei vahingossakaan tunne itseään vetelykseksi. Sitten jos sattuu tekemään jotain hyödyllistä, telkkarit ja puhelimet ja tietokoneet tarjoavat paljon mielekkäämpääkin tekemistä ja hyödyllisyys jää unholaan.

Kun yritin ajatella, tulin ajatelleeksi sitä kuinka kauan siitä on kun viimeksi ajatteli oikein kunnolla ja mietti asioita. Totesin siitä olevan jo aikaa, mutta päivät kuluvat niin mukavasti muutenkin. Mene töihin, tee töitä, tule kotiin, katso ohjelmaa tai pelaa videopeliä ja mene nukkumaan. Mitä sitä turhaan ajattelemaan.

Joskus jossain artikkelissa puhuttiin että “lenkki-palaverit” ovat suosiossa. Eli käytännössä lähdetään porukalla kävelylle ja pidetään palaveri siinä samassa. Se on aivan totta, että jos lähtee kävelylle, ajattelu onnistuu paljon paremmin. Ongelma tulee kuitenkin mielestäni vastaan siinä vaiheessa kun tulee kävelyltä takaisin: tarjolla on jälleen puhelin, tietokone ja telkkari.

Sosiaalinen media

Ja mikä siinäkin maailmassa perkele viehättää, kokoajan pitäisi olla aktiivinen somessa, kommentoida päivän polttavia puheenaiheita ja postata mietilauseita, lomakuvia tai linkkejä artikkeleihin joissa otetaan vahvasti kantaa asioihin. Kuinka moni siitä oikeasti tykkää, jatkuvasta sosiaalisen median huomion havittelusta. Välillä tuntuu että ihmiset selaavat medioita vaikka väkisinkin, koska se vaan on maailman tapa. Töihin haetaan sosiaalisen median moniottelijoita, jotka rakastavat ratsastaa trendien aallonharjalla samalla luovien syvissä vesissä alan vaikuttajien piirissä ymmärtäen sosiaalisen maailman muuttuvia lainalaisuuksia.

Sitten on uutisia kuinka joku mediapersoona tai muuten vain ihminen jättää vuorokaudeksi kännykän pois ja on valtavan vapautunut ja aikoo tehdä niin jatkossakin ainakin kerran kymmenessä vuodessa. Itse käytin IRC:tä 2000-luvun alussa, varmaan vuodet 00-10 todella ahkerasti. Kyseessä on eräänlainen chatti-ohjelma, sosiaalisen median ensimmäisiä tuulahduksia, siellä olin, etujoukoissa chattaamassa aamusta iltaan ja intohimolla. Sitten tuli MSN Messenger siihen ohelle ja tietysti IRC-galleria; Messenger, IRC ja IRC-galleria olivat yhdessä facebook. Galleriassa katsottiin kuvia, ircissä oli “ryhmiä” aka kanavia ja messengerissä muistaakseni enemmän yksityistä keskustelua.

Nykyään ei kiinnosta tipan vittua mokomat. FB:n tarkoitus on lähinnä mainostaa paskaa, postailla lomakuvia ja haistatella vittuja erilaisissa elämäntaparyhmissä, no insta ei kiinnosta sitäkään vähää kun tarkoitus on laittaa vain lomakuvia ja saliperseitä ja twitter nyt on typerä pätemiskanava elämäm-koulun priimuksille. Sitten ihmiset ovat ihmeissään miksen käytä näitä medioita. Sain tarpeekseni sosiaalisesta mediasta ennenkuin se oli edes mikään juttu.

Sosiaalinen media on ahdistuksen pesäke, turhaa huuhaata, millä tavallaan täyttää sitä vapaa-aikaansa (tietysti joskus on mielenkiintoistakin juttua joskus ja näillä alustoilla on hyvä tavoittaa massoja) ja kun sitä täyttää, niin ei jää aikaa ajattelulle, ainakaan oikeanlaiselle. SOME on myös tavallaan oman riittämättömyytensä ruokkimista: “Kaikki ovat kokoajan lomalla, miksen minä ikinä ole” – 2/450 oli lomalla tässä kuussa, “Kaikilla muilla on ihana asunto” – 25/450 on panostanut asuntoon, “Kaikki muut käy aina ravintolassa” – 40 ihmistä on postannut viimeisen vuoden aikana kuvan ravintola-annoksesta.

Yhteenveto: 2 ihmistä jotka olivat lomalla tässä kuussa, eivät ole lomalla jouluna. 25 ihmistä jotka ovat panostaneet asuntoonsa, eivät ole käyneet lomalla viimeiseen viiteen vuoteen, koska kämppä syö kaikki rahat, 40 ihmistä jotka kävivät ravintolassa ja ottivat kuvia ruuasta, eivät varmaankaan käy ravintolassa kovinkaan usein kerran siitä ruuasta on pakko ottaa kuvia tai sitten he ottavat ruuasta kuvia ja postailevat niitä internettiin koska haluavat huomiota.

Oletteko ikinä miettineet, että kun saatte tykkäyksiä johonkin kuviinne tai postauksiinne, tykkäävätkö ihmiset siitä oikeasti, vai onko se vain yleinen tapa? Mietitäänpä vaikka että olet some-persoona ja sinulla on 100 000 “seuraajaa”. Postaat heinäkuussa tekstin “Kaljaa ja makkaraa” ja saat 25 000 tykkäystä ja iltasanomat tekee hauskasta postauksestasi artikkelin “Tämä postaus hauskuuttaa some-kansaa – ….. ja makkaraa” ja artikkeli saa 1,5 miljoonaa jakoa ja tuhat miljoonaa lukukertaa. Tai sitten olet nimeltäsi Esko (nimi muutettu) ja sinulla on 230 seuraajaa tai ystävää  tai jotain muuta ja teet samanlaisen postauksen ja saat 2 tykkäystä.

Voidaanko miettiä että nämä some-persoonan seuraajat painavat tykkäysnappia vain sen takia että tämä henkilö on some-persoona, tykkäävätkö ihmiset hänen toiminnastaan enemmän kuin Eskon (nimi muutettu) kaljasta ja makkarasta. Onko ihmisillä tarve olla osa tämän some-persoonan joukkoja ja tukea hänen toimintaansa väkinäisellä tykkäämisellä aiheesta riippumatta. Halu olla osa jotain suurempaa tykkääjä-ryhmää. Kukaan ei halua olla tykkäämässä Eskon (nimi muutettu) toiminnasta koska se on noloa olla ainoa tykkääjä.

Tai sitten on mahdollista että on olemassa valtava joukko ihmisiä, jotka ajattelevat ruokakuvaa ottaessaan, että tottahan nyt kaikki tietenkin haluavat nähdä mitä syön ja missä. Sitten on näitä instagram-julkkiksia, jotka syystä tai toisesta ovat saaneet valtavan määrän seuraajia ottamalla lähinnä itsestään kuvia. Sitten jossain vaiheessa heilläkin rupeaa keittämään koko homma, kun joka päivä pitää ottaa täydellinen kuva että seuraajat pysyvät tyytyväisinä ja he avautuvat kuinka stressaavaa ja vaikeaa on olla insta-tähti ja yksikään kuva ei ole aito.

Mitä nämä seuraajat odottavat häneltä ? Ja miksi he seuraavat tätä ihmistä joka ottaa itsestään kuvia eri paikoissa ja asennoissa? Haluavatko ihmiset peilata omaa elämäänsä näihin ihmisiin? No aivan yksi lysti, mielestäni nykypäivän sosiaalinen media on myrkyllinen paikka, missä joko boostataan omaatuntoa, lasketaan sitä tai riehutaan asioista mitkä eivät itselle kuulu. Some-raivo, siinäpä vasta sana, some-raivo syttyy, maailman paras katalyytti – some-raivo.

Käytännössä kuka tahansa oman elämänsä SJW voi ryhtyä raivoamaan mistä ikinä huvittaa. Huvittavaa.

Eläinvideoilla aivot kuntoon

Ylen mielestä ei pidä kokea huonoa omaatuntoa jos katselee työpäivän aikana söpöjä eläinvideoita. Positiiviset hetket rentouttavat aivoja. Siksipä katselen yleensä koko päivän eläinvideoita, niin aivot pysyvät sopivan rentoina. Ajatteluun se ei kyllä auta.

Hei, mahtavaa. Muistatteko kun joskus vähän aikaa sitten some-raivosin siitä artikkelista, minkä otsikossa luvattiin, että sen luettuaan varmasti alkaa liikkumaan ja se koko artikkeli oli ihan turhaa paskaa ja pelkkää tilastoa. Nyt ylellä on artikkeli missä sanotaan että “pelkkä tieto puree ani harvoin”. “ Ei se ole pelkästään tieto, joka käyttäytymistämme muuttaa, harmi kyllä. Tarvitaan sisäinen halu, oikeanlaiset olosuhteet ja mahdollisuudet tehdä muutoksia” eli juuri se oman elämänsä rappio mistä puhuin – Timo (nimi muutettu), terveyspsykologi.

Tämähän on mainio artikkeli, kerrankin: “Hyvinvointimarkkinointiin liittyy monia kaupallisia toimijoita ja isoa bisnestä. Ei se välttämättä lisää hyvinvointia, jos ihminen tuntee jatkuvasti olevansa riittämätön ja vääränlainen, psykologi Sanna Sinikallio arvioi vaikutuksia”. Tätähän tämä nykyään on, joka päivä saa lukea siitä kuinka oma ruokavalio ja liikunta on riittämätöntä ja väärää ja kaikilla on oikea erilainen mielipide asiasta.

Myös tämä markkinointi on erittäin mielenkiintoinen näkökulma. Eräässä Family Guy-jaksossa Lois:n isä, tämä miljonääri sanoo että “Miksi parantaa sairaus, kun sitä voi hoitaa loputtomasti”. Se on periaatteessa kaiken kaupallisen toiminnan keskiössä: jos kehittää täydellisen tuotteen, sitä ei kannata tuoda markkinoille.

Tasaisin väliajoin voi tuoda markkinoille paranneltuja versioita tuotteesta, lääkkeitä ei kannata kehittää parantamaan sairauksia, vaan hoitamaan. Sairastahan se on, mutta miettikääpä jos vaikkapa HIV ja AIDS voitaisiin parantaa yhdellä pillerillä. Markkinoita olisi vuodeksi, tai sitten voidaan myydä lääkkeitä ihmisille koko heidän loppuelämänsä. Sairaudet ovat parasta mitä lääketeollisuudelle voi tapahtua.

Ja mitäpä taas terveyteen yleensäottaen tulee, elämäntapasairaudet ja huonojen elämäntapojen demonisointi ovat parasta mitä terveystuote-valmistajille voi tapahtua. Ja parasta markkinointia ovat nimenomaan nämä jatkuvat terveyteen liittyvät uutisoinnit, jotka kehottavat tekemään jatkuvasti erilaisia muutoksia omiin tapoihin. Mietitäänpä että valmistat vaikkapa jotain tuotetta, minkä luvataan parantavan aineenvaihduntaa ja jaksamista, sitten artikkelissa sanotaan että tämä on hyvä juttu ja myynti lähtee nousuun.

Seuraavalla viikolla eri tuote ja taas myynti lähtee nousuun ja ihmiset tilastojen mukaan eivät tule yhtään sen terveemmiksi, päinvastoin. Kyse ei välttämättä ole siitä, etteikö nämä tuotteet oikeanlaisissa olosuhteissa toimisi, mutta pääosa myynnistä tulee kuitenkin tapauksista, joissa epätoivoiset ihmiset ovat lukeneet artikkelin ja sitten käyttävät tätä yhtä tuotetta muutaman viikon ja samalla kenties esimerkiksi lisäävät liikuntamääriään ja syövät enemmän kasviksia kunnes lopettavat ja palaavat takaisin vanhoihin tapoihinsa.

Eli jos käytännössä haluaisi tuloksia aikaiseksi pitäisi näitä tuotteita käyttää lopun ikäänsä tai jotain. Mistä helvetistä minä tiedän. Osa tuotteista on huuhaatakin, tai ei ole. Mutta se että pelkästään jonkun perkeleen vihreä-tee ravintolisän käyttämisellä tuskin saa pudotettua 30 kiloa. Ja jos saa niin miksei sitä perkele jaeta terveyskeskuksissa kaikille, ovelta ovelle, pakko syödä tai joutuu pakkotöihin puhelinmyyjäksi.

Terveisin Timo (nimi muutettu)

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*