SOKERIA KAIKILLE

Kaikki alkaa sokerista. Tässä artikkelissa käsittelen yleisradion uutista “Sokerin loputon välttely on turhaa ja jopa vaarallista – sokerista ei tule humalaan eikä riippuvaiseksi”.

Tämän maailmaa muuttavan blogin ensimmäiseksi aiheeksi sokeri sopii varsin mainiosti. Tuo iänkaikkinen pahuuden alku ja juuri. Paitsi nyt! Ylen artikkelin mukaan lukuisat tutkimukset kumoavat sokeriin liittyviä myyttejä.

Suurin osa näistä myyttien rikkomisista ei koske terveyttä millään tavalla; sokerista ei tule humalaan, sokeri ei tee lapsista ylivilkkaita (miksei? jos siinä kerran on holtiton määrä energiaa mikä imeytyy hyvin nopeasti), sokeri ei aiheuta riippuvuutta (jos sitä saa milloin vain).

Tässä vaiheessa pitää keskeyttää myyttien rikkominen ja palata edelliseen kohtaan. Siis artikkelissa lukee näin “Tutkimus on kuitenkin kyseenalaistettu, koska siinä koe-eläimet saivat sokeria vain rajattuna aikana päivässä. Jos sokeria saa milloin vain, kuten ihmiset saavat, riippuvuutta ei tule.” Siis jos kokaiinia saa milloin vain, siihen ei tule riippuvuutta? Selvä, uskomme tämän mukisematta. Vaikkakin eikö sen riippuvuuden huomaa juuri silloin kun jostain tarvitsee luopua. Jatkakaamme myyttien rikkomista.

Sokerin liiallinen syönti ei aiheuta diabetesta, sillä diabeteksen syyt ovat moninaiset. Suuri sokerin määrä on siis vain epäsuora kakkostyypin diabeteksen syy, koska sokeri aiheuttaa lihavuutta, vaikkakaan se yksin ei aiheuta lihavuutta.

Sitten artikkelin paras kohta “Myytti: Sokeri on hampaiden reikiintymisen suurin syy” ja “Fakta” = Reikiintymistä aiheuttavat happohyökkäykset ja juomat. Tohtorit siis kirkkain silmin sanovat että sokeri ei aiheuta reikiintymistä, vaan se johtuu hapoista mitkä syntyvät suussa kun sokeria syö. Mahtava argumentti, eihän tupakkakaan aiheuta terveysongelmia, vaan se savu mikä sitä poltettaessa tulee. Turhaan syyttävät tupakkaa kaikesta. Syyttäisivät savua.

Ja artikkelin lopussa sitten kerrotaankin, että liiallinen sokerin syönti aiheuttaa ylipainoa, mutta kaikkea sokerin syöntiä ei pidä lopettaa. Selvä pyy. Mikä on tarinan opetus. Ei mikään, kokonainen sivu täyttä turhaa jargonia minkä lopputuloksena voidaan sanoa, että sokeri ei ole hyväksi.

KUOLEMAKERROIN

  • DIABETES
  • YLIPAINO

ELÄMÄKERROIN

  • IHMINEN TARVITSEE SOKERIA

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*